1
Puutteellisesti suojaava porakaivon ylärakenne
Porakaivon suojarakenne on mitoitettu siten, että yläpuolinen epäpuhdas tulvavesi pääsee virtaamaan porauskuiluun pilaten veden epävakaaksi rauta, mangaani, nitraatti, mikrobit ja humus. Laatuvaihtelu on voimakasta ja veden oirehdinta on myös aistittavissa.
Suojarakenne voi olla alapäästä alimittainen matala tai vuotava, jolloin em. maannos- ja pintaepäpuhtaudet pääsevät porauskuiluun.
Murtuneet, viruneet ja puhki syöpyneet suojarakenteet menettäneet suojatehon.
2
Maaporattu ruostuvalla putkella
Tavanomaisesti suojaputkitusrakenne toteutetaan rautarakenteisena sen hyvän lujuusominaisuuden ja ”halpuuden” vuoksi.
Koska rautaputkella ei ole vaadittavaa korroosionkestävyyttä lainkaan, se ruostuen liukenee ja aiheuttaa metallisen1 kg kaivokohtaisen vuosipäästön veteen. Koska yksityisestä porakaivosta vesi otetaan seisovan veden olosuhteesta, vesi pilaantuu ja vesi tulee käyttöarvottomaksi teknisesti ja terveydellisesti. Rakenteen vaikutuksesta puhdas pohjavesi muuntunut pilaantuneeksi, epävakaaksi kaivovedeksi menettäen ennustettavuuden.
Jotta tällainen rautarakenne voitaisiin hyväksyä, seinämässä tulee olla standardinmukaisesti pintaan kiinnitetty korroosionsuoja. Systemaattisesti kaikista maailman porakaivoista puuttuu tämä pintaan kiinnitetty suojapinnoite.
Ruostumattomassa teräksessä tämä pinnoite muodostuu, kun teräs seostetaan kromi, nikkeli ja molybdeeni metalleilla. Tällöin teräs muodostaa itse korroosiorasituksen kestävän lujan pintaan kiinnittyneen oksidikalvon.
Myös muovirakenteet soveltuvat seinämäksi, mutta tällöin tulee huomioida riittävä lujuus, rengasjäykkyys esiintyvään rasitukseen nähden. Muovin ominaisuuksiin kuuluu muodonmuutos- viruminen, joka on huomioitava varmuuslukua mitoitettaessa.
3
Rautaisen maaputken sisä- muoviputkitus
Porakaivojen valmistajat ovat tunnistaneet vettä pilaavan rauta- hiiliteräsrakenteen ja pyrkivät vähentämään haittoja sisäpuolisella muovieristysputkella. Nyt tulee muistaa, ettei tämä tapa ole standardinmukainen korroosion estävä suojapinnoite, vaan kätkee vaarallisesti ruostuvan seinämärakenteen. Tämä kaivoihin mallinnettu 2- kerrosrakenne on sunnittelematon, standardisoimaton ja testaamaton. Pintaan kiinnittämätön eristys, joka ei eristä. Nyt myös osoitettu petolliseksi ja vaaralliseksi.