Juridiset ongelmat

Oikeusturvaa
porakaivon virhetilanteisiin.

Kooste juridisista lähtökohdista, hyödyllisistä pykälistä ja ennakkotapauksista.

Yhdistyksen kanta

Virheellisistä rakenteista, materiaaleista ja työstä tulee kertoa kuluttajalle avoimesti ennen tilaamista.

Juridiset ongelmat

Tälle sivulle tullaan koostamaan erilaisia juridisia ennakkotapauksia ja hyödyllisiä pykäliä

  • Jos porakaivontekijä myy ruostuvista materiaaleista tehtyjä kaivoja, on tämä selvästi kerrottava ja varoitettava kuluttajaa jo ennen tilaamista, tällöin tuote pitää myydä avoimesti virheellisenä. Parasta olisi jos kaikki alkaisivat tekemään kaivonsa päästöttömistä materiaaleista. Ruostuvan materiaalin päälle laitettu eristeputki ei ole virheen korjaamista vaan virheen peittämistä näkymättömiin. Ry vaatii kaivontekijöitä vastuuseen materiaaleistaan ja työstään.
  • Tällä hetkellä viranomainen ei valvo porakaivojen tekoa, vaan tilaaja joutuu tekemään sen itse, joka mahdollistaa virheellisten kaivojen tekemisen. Ry tarjoaa asiantuntijoita kaivontekoon. Kannattaa varmistua että saa oikein tehdyn kaivon päästöttömistä materiaaleista.
  • Nyt viranomaiset eivät ota vastuuta, vaikka uusi kaivo tehdään virheellisesti ja veden laatu on heti rakenteesta pilaantunut esim ruosteesta. Ry ajaa asiaa, jotta ympäristöhallinto alkaa ottamaan vastuuta porakaivojen rakentamisesta ja laadusta.
  • Ruostumattomasti, oikealla mitoituksella tehdystä porakaivosta otettu vesi on poikkeuksetta laadultaan erinomaista Ry:n tutkimusten mukaisesti. Viranomaisten tulee korjata virheelliset ohjeistukset porakaivoveden laadusta, ja tulee ottaa uudet näytteet ohjeistuksiin oikein tehdyistä kaivoista.
  • Ry arvioi ja antaa asiantuntijalausuntoja tuomioiden ja ratkaisujen oikeudenmukaisuudesta.
  • Ry kehittää kuluttajan oikeusturvaa tuomalla todelliset faktat esiin ongelmatilanteissa. Kuluttajilla pitää olla oikeus saada kunnollista ja turvallista kaivovettä, jota ei saa pilata vaarallisilla materiaaleilla tai virheellisella työllä jo tekovaiheessa. Virheellisten rakenteiden tekijät tulee saada virheistään vastuuseen.
  • Kun jatkuvasti tehdään ruostuvia kaivoja ja ruosteiset rakenteet jätetään maahan, pilataan pohjavettä.
  • Ry tekee yhteistyötä viranomaisten ja teollisuuden kanssa, jotta virheellisten kaivojen tekijät saadaan myös vastuuseen pohjaveden laadusta ja sen heikentämisestä. Vesivastuu kuuluu kaikille alalla toimijoille! https://mmm.fi/vesivastuusitoumus
  • Ry edistää porakaivoturvallisuutta parantavia lepotilaan siirtyneitä standardisointi- ja kehittämishankkeita.
  • Porakaivojen nykyistä rakenneohjeistusta tulee muuttaa, koska toteutettujen tutkimusten mukaisia ongelmia esiintyy. Ohjeistusten pitää olla yksiselitteisiä, joten niiden merkitystä ei voi ymmärtää väärin.
  • Ry antaa lausuntoja ja tekee ehdotuksia lainsäädännön muuttamiseksi siten, että porakaivotoiminnasta tulee kestävämpää ja kuluttajien asema paranee.

Asiaan liittyviä lakipykäliä

Ympäristönsuojelulaki 17 §, Pohjaveden pilaamiskielto

Ainetta, energiaa tai pieneliöitä ei saa panna, päästää tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että:

  1. tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella pohjaveden laadun muutos voi aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle taikka pohjaveden laatu voi muutoin olennaisesti huonontua;
  2. toisen kiinteistöllä olevan pohjaveden laadun muutos voi aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle taikka tehdä pohjaveden kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää; tai
  3. toimenpide vaikuttamalla pohjaveden laatuun muutoin saattaa loukata yleistä tai toisen yksityistä etua (pohjaveden pilaamiskielto).
Ympäristöministeriön asetus rakennusten vesi- ja viemärilaitteistoista 4 § Veden laatu

Rakennuksen vesilaitteistoon johdettavaksi aiotun veden laadun on oltava erityissuunnittelijan tiedossa laitteiston teknistä suunnittelua ja korroosion välttämistä varten. Vesilaitteistoon voi johtaa vain talousvedelle asetetut laatuvaatimukset täyttävää vettä.

Vesilaitteistosta otettava vesi ei saa vaarantaa terveyttä eikä vedessä saa olla maku- tai hajuhaittoja

Laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta

Elinkeinonharjoittajan sekä muun palvelun tarjoajan velvollisuudet 3 §

Edellä 1 §:ssä tarkoitetun elinkeinonharjoittajan sekä muun palvelun tarjoajan on olosuhteiden vaatiman huolellisuuden ja ammattitaidon edellyttämällä tavalla varmistauduttava siitä, että kulutustavarasta tai kuluttajapalveluksesta ei aiheudu vaaraa kuluttajan tai kuluttajaan rinnastettavan henkilön taikka palveluksen vaikutuspiiriin kuuluvan muun henkilön terveydelle tai omaisuudelle. Elinkeinonharjoittajalla ja muulla palvelun tarjoajalla on oltava riittävät ja oikeat tiedot kulutustavarasta ja kuluttajapalveluksesta sekä niihin liittyvistä riskeistä

Vaarallinen ja turvallinen kulutustavara ja kuluttajapalvelus 6 §

Terveydelle vaarallisena pidetään kulutustavaraa, joka rakenteessaan tai koostumuksessaan olevan vian tai puutteellisuuden taikka tavarasta annettujen totuudenvastaisten, harhaanjohtavien tai puutteellisten tietojen vuoksi voi aiheuttaa vamman, myrkytyksen, sairauden tai muun vaaran terveydelle, sekä kuluttajapalvelusta, joka suorittamistapaansa liittyvän vian tai puutteellisuuden tai palveluksessa käytettävän tavaran rakenteessa tai koostumuksessa olevan vian tai puutteellisuuden taikka palveluksesta annettujen totuudenvastaisten, harhaanjohtavien tai puutteellisten tietojen vuoksi voi aiheuttaa vamman, myrkytyksen, sairauden tai muun vaaran terveydelle.

Maankäyttö ja rakennuslaki 117 c § (21.12.2012/958)

Terveellisyys

Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus käyttötarkoituksensa ja ympäristöstä aiheutuvien olosuhteittensa edellyttämällä tavalla suunnitellaan ja rakennetaan siten, että se on terveellinen ja turvallinen rakennuksen sisäilma, kosteus-, lämpö- ja valaistusolosuhteet sekä vesihuolto huomioon ottaen. Rakennuksesta ei saa aiheutua terveyden vaarantumista sisäilman epäpuhtauksien, säteilyn, veden tai maapohjan pilaantumisen, savun, jäteveden tai jätteen puutteellisen käsittelyn taikka rakennuksen osien ja rakenteiden kosteuden vuoksi.

Rakentamisessa on käytettävä tuotteita, joista ei niiden suunnitellun käyttöiän aikana aiheudu sisäilmaan, talousveteen eikä ympäristöön sellaisia päästöjä, joita ei voida pitää hyväksyttävinä. Rakennuksen järjestelmien ja laitteistojen on sovelluttava tarkoitukseensa ja ylläpidettävä terveellisiä olosuhteita.

152 § (21.12.2012/955) Rakennustuotteen ominaisuudet

Rakennustuotteen, joka on tarkoitettu käytettäväksi pysyvänä osana rakennuskohteessa, tulee olla turvallinen ja terveellinen sekä ominaisuuksiltaan sellainen, että rakennuskohde asianmukaisesti suunniteltuna ja rakennettuna täyttää tässä laissa säädetyt olennaiset tekniset vaatimukset tavanomaisella kunnossapidolla taloudellisesti perustellun käyttöiän ajan.

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUS RAKENNUSTEN VESI- JA VIEMÄRILAITTEISTOISTA ANNETUN YMPÄRISTÖMINISTERIÖN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Määräysten tavoitteena on ohjata rakennuksen vesi- ja viemärilaitteistojen suunnittelua ja rakentamista niin, että niiden käytöstä ei aiheudu terveydensuojelulaissa tarkoitettua terveyshaittaa eikä muutakaan haittaa laitteiston koko käyttöiän aikana

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2006/118

annettu 12 päivänä joulukuuta 2006,

pohjaveden suojelusta pilaantumiselta ja huononemiselta

(1) Pohjavesi on arvokas luonnonvara, jota on sinällään suojeltava huononemiselta ja kemialliselta pilaantumiselta. Tällä on erityistä merkitystä pohjavedestä riippuvaisten ekosysteemien kannalta ja käytettäessä pohjavettä juomavetenä.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY

1 artikla Tarkoitus

b) edistävät kestävää, käytettävissä olevien vesivarojen pitkän ajan suojeluun perustuvaa vedenkäyttöä;

d) varmistavat pohjavesien pilaantumisen asteittaisen vähenemisen ja estävät niiden edelleen pilaantumisen; ja

LIITE VIII VIITTEELLINEN LUETTELO MERKITTÄVIMMISTÄ PILAAVISTA AINEISTA

  1. Organohalogeeniyhdisteet ja aineet, jotka vesiympäristössä voivat muodostaa sellaisia yhdisteitä
  2. Organofosforiyhdisteet
  3. Orgaaniset tinayhdisteet
  4. Aineet ja valmisteet tai niiden hajoamistuotteet, joilla osoitetaan olevan karsinogeenisiä tai mutageenisiä ominaisuuksia tai ominaisuuksia, jotka voivat vaikuttaa steroidien tuotantoon, kilpirauhaseen, lisääntymiseen tai muihin sisäeritykseen liittyviin toimintoihin vesiympäristössä tai sen välityksellä
  5. Pysyvät hiilivedyt ja pysyvät ja kertyvät myrkylliset orgaaniset aineet
  6. Syanidit
  7. Metallit ja niiden yhdisteet
  8. Arseeni ja sen yhdisteet
  9. Biosidit ja kasvinsuojeluaineet
  10. Suspendoituneet aineet
  11. Rehevöitymistä aiheuttavat aineet (erityisesti nitraatit ja fosfaatit)
  12. Happitasapainoon epäedullisesti vaikuttavat aineet (jotka ovat mitattavissa muuttujilla kuten BHK, KHK jne.)
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI (EU) 2020/2184

annettu 16 päivänä joulukuuta 2020,

ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta

4 artikla Yleiset velvoitteet

1. Rajoittamatta unionin muun oikeuden mukaisten velvoitteiden noudattamista jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet varmistaakseen, että ihmisten käyttöön tarkoitettu vesi on terveellistä ja puhdasta.

1112/2020 Ympäristöministeriön asetus rakennusten vesi- ja viemärilaitteistoihin tarkoitettujen PE-putkien liittimien olennaisista teknisistä vaatimuksista Materiaali ja korroosionkestävyys

Liitimien, jotka on valmistettu PE-materiaalista, on oltava PE-putkien olennaisista teknisistä vaatimuksista annetun ympäristöministeriön asetuksen (1044/2020) 3 §:n mukaisia.

PE-putken liittimien rungon ja metallisen puristuspannan on oltava korroosionkestävää materiaalia.

Suomen rakentamismääräyskokoelma D1

2 TALOUSVESILAITTEISTO

Vesilaitteisto on tehtävä sellaiseksi, että veden kanssa kosketukseen joutuvista materiaaleista ei irtoa tai liu- kene veteen haitallisessa määrin terveydelle haitallisia tai vaarallisia aineita. Veden on säilyttävä jatkuvasti laatuvaatimukset täyttävänä.

Vesilaitteiston materiaaleina on käytettävä käyttötar- koitukseen sopivia laadultaan testattuja ja tarkastettuja materiaaleja.

Asetuksen liite 3. vesihuoltomateriaaliluettelossa ei ole hiiliterästä, rautaputkea koska sillä ei ole lainkaan vaadittavaa korroosionkestävyyttä!

TAULUKKO 1. Vesilaitteistossa yleisimmin käytettävät putkimateriaalit ja liitokset.

Metalli – kupari ) juotos, puserrus (irroitettava) puristus (tiivisterenkaallinen) pisto, laippa – ruostumaton teräs hitsaus, kierre, puristus EN .440, AISI 6

Muovi – PE puristus, pisto, hitsaus, laippa Nimellispaine vähintään PN 0 – PE-X puristus – PP ) puristus, hitsaus – monikerrosputket 2) puristus

Ympäristöministeriön asetus rakennusten vesi- ja viemärilaitteistoihin tarkoitettujen PE-putkien olennaisista teknisistä vaatimuksista

Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 c §:n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa (958/2012):

1 § Soveltamisala

Tämä asetus koskee rakennuksen ja kiinteistöllä sijaitsevien talousveden ja viemäriveden pai- neelliseen johtamiseen tarkoitettujen vesi- ja viemärilaitteistojen polyeteeniputkien (jäljempänä PE-putkien) olennaisia teknisiä vaatimuksia. Tämä asetus kattaa nimelliskooltaan DN/OD 16– DN/OD 225 PE-putket.

Tämän asetuksen piiriin kuuluu kolme PE-putken rakennetyyppiä: yksikerroksinen putki, koekstrudoitu putki ja suojakuorella varustettu putki.

2 § Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan: 1) PE-putkella paineputkikäyttöön luokitellusta polyeteenistä valmistettua sileää ekstrudoitua putkea. Talousvesiputken tunnusväri on sininen, paineviemäriputken tunnus- väri on ruskea.......

7 § Kelpoisuus talousveden johtamiseen

Talousvesikäyttöön tarkoitetuista PE-putkista ei saa siirtyä veteen terveydelle haitallisia ai- neita, eivätkä ne saa aiheuttaa veteen vierasta hajua, makua, ulkonäön muutosta tai terveydelle haitallisten mikrobien kasvua. Veden kanssa kosketuksiin joutuvien materiaalien on sovellut- tava talousveden johtamiseen. PE-putken kelpoisuuden arviointi perustuu putken raaka-aineen koostumustietoihin sekä kemiallisiin ja aistinvaraisiin tutkimuksiin.

PE-putkesta veteen liuenneiden orgaanisten yhdisteiden kokona

Kuluttajansuojalaki 38/1978

Kuluttajalle tulee olla markkinoilla vain turvallisia tuotteita.

Markkinoinnissa pitää antaa selkeät ja totuudenmukaiset tiedot tuotteesta

Tavaran ominaisuuksien pitää olla tilatun ja sovitunlaiset ja sovittuna ajankohtana

jne

Juridisia ennakkotapauksia

1.Tapaus

Mitä on tilattu
Tilattu talousvesiporakaivo

Mitä on toimitettu?
Toimitettu vaatimusten- ja sopimuksenvastainen ruostuva porakaivo ilman eristystä ja standardinmukaista korroosionsuojapinnoitusta.

Tulos
Vesi aistittavasti pilalla ja käyttöarvoton. Jouduttiin suodattamaan. Materiaali vaihdettiin sopimuksenmukaiseksi ja ongelma poistui ja suodatin poistettiin tarpeettomana. Vahingonkorvausoikeudenkäynti ja porausurakoitsija vapautettiin vahingosta ja tuomittiin tilaaja ja maksamaan oikeudenkäyntikulut.

2.Tapaus

Mitä tilattu
Tilattu talousvesiporakaivo

Mitä on toimitettu?
Toimitettu ruostuva porakaivo ilman muovieristystä ja standardinmukaista korroosionsuojapinnoitusta.

Tulos
Vesi ruosteista ja vesi jouduttiin suodattamaan. Porausurakoitsija oli tarkoitus haastaa kannehakemuksella oikeuteen, mutta kaivon porausyritys oli myyty lelukauppiaalle ja yritys aloitti uudella nimellä. Kannehakemuksen teko estyi. Porax- korjaus epäonnistui, kaivo sortui. Korjaaja ja tilaaja olivat huolestuneita. Vastuuton poraaja jäi tuomitsematta. Myymällä yrityksensä porausurakoitsija vältti oikeuteen joutumisen. Tilaaja joutui liittymään kunnalliseen vesihuoltoon.

3. Tapaus

Mitä on tilattu?
Talousvesiporakaivo

Mitä on toimitettu?
Ruostuva muovieristetty porakaivo, josta puuttuu standardinmukainen korroosionsuojapinnoite.

Tulos
Vesi aistittavasti pilalla ja käyttöarvotonta. Tilaaja haastoi urakoitsijan käräjille ja alkukokouksessa urakoitsija maksoi 10 000 euron korvauksen. Maksun ehdoksi porausurakoitsija: Ei halua, nimeä julkaistavaksi.

4. Tapaus

Mitä on tilattu?
Talousvesiporakaivo A Myöhemmin talousvesikaivo naapuriin B, 20 m etäisyydelle

Mitä on toimitettu?
Naapuri B sai toimivan porakaivon, mutta talousvesikaivo A saastui terveyshaitallisesta paineistetusta porausjätteestä. Paineistus sorrutti kaivon A ja jumitti pumpun estäen kaivon ylläpidon.

Tulos
Porakaivojen naapurusomistajat A ja B ovat ajautuneet riitaan syystäkin. Porausurakoitsija tunnustaa B porausjätteen saastutuksen A:lle., mutta osapuoli B kiistää korvausvelvollisuuden Talousveden kiviaineksen määritykseen ei ole löydetty määrittävää laboratoriota, vaikka kiviaines on aistittavissa. Asian käsittely on kesken.

5.Tapaus

Mitä on tilattu
Talousvesiporakaivo, ruostumaton

Mitä on toimitettu?
On toimitettu ruostuva porakaivo sopimuksenvastaisesti.

Tulos
Tilaaja ja urakoitsija ovat ajautuneet riitaan. Käsittely kesken.

6.Tapaus

Mitä on tilattu?
Asuntokiinteistölle energiakaivo ja talousvesikaivo

Mitä on toimitettu?
On saatu rautarakenteiset ruostuvat kaivot 20 m etäisyydellä toisistaan. Kaivot ovat verkottuneet paineaukaisulla ”yhtyviksi astioiksi”. Kummankaan kaivon seinämärakenteissa ei ole muovieristystä. Molemmat kaivojen vedet ovat saastuneet maa-aineksista, hiekasta ja porausjätteestä ja seinämän rakennemetalleista. Kaivot ja pohjavesiesiintymä saastunut. Kiintoaines aiheuttaa siivilöihin ja venttiileihin käyttöhäiriöitä.

Tulos
Talousvesikaivo materiaali eristettiin ruostumattomalla teräksellä tiivistein ja puristusliitoksin. Kiintoaines loppui, mutta energiakaivon rautapitoinen vesi virtaa talousvesikaivoon. Oltiin pakotettuja hankkimaan rautasuodatin. Toimitus oli epätyydyttävä vaatimustenvastainen, mutta porakaivon omistaja ei ryhtynyt oikeudellisiin toimiin vaan kärsi vahingon.

7.Tapaus

Mitä on tilattu?
Asuntokiinteistölle energiaporakaivo ja talousvesiporakaivo 20 m etäisyydelle toisistaan.

Mitä on toimitettu?
Talousvesikaivo rautarakenteinen ja vesi pilaantunut. Energiakaivo toimii tarkoituksessa, mutta pilaa pohjavettä.

Tulos
Talousvesikaivo jouduttiin putkittamaan ruostumattomalla haponkestävällä teräksellä tiivistein ja puristusliitoksin. Vedenlaatu elpyi välittömästi erinomaiseksi. Tässä tapauksessa ei toistaiseksi energiakaivon rautapitoinen vesi ole aiheuttanut ongelmia talousvesikaivon toiminnalle. Tilaaja sai hyvityksen vahingosta.

8.Tapaus

Mitä on tilattu?
Talousvesiporakaivo

Mitä on toimitettu?
Muovieristetty ruostuva rauta- teräsrakenteinen porakaivo, josta puuttuu standardinmukainen korroosionsuojapinnoite. Kaivon kuvauksessa todettu mm. muovieristeputket toisiinsa yhdistävä liitos irronneeksi ja siirtynyt 20 cm etäisyydelle toisistaan. Patruunasuodatin kerää kaivovedestä runsaasti epäpuhtautta.

Tulos
Porausurakoitsija ja tilaaja ajautuneet riitaan. Käsittely kesken